Kiirettä pitää noiden näyttelyiden kans. Harmittaa kun en ehdi tänne kirjoittelemaan mitään :(.
Olin Veeruskan kans Lahdessa näyttelyissä, ei mikään erikoinen saalis ERI tuli. Vaikka siitäkin saa olla tyytyväinen, sillä tuomari jakeli muutan T ja H.ta tais tulla kans aika paljon. Päivä oli Veeran siskon Aidan joka oli PN3!!! Onnea vaan tätätkin kautta.
Tiistaina kävin siellä koirien peloista käsittelevällä luennolla. Oli hyvä kun menin sain vahvistusta, kuinka etenen Jalon kans. Kiitos Pirjo matkaseurasta :).
Eilen oli sitten Vappu ja perinteinen Mustin & Mirrin mätsäri. Lupasin viedä lapset ja samalla harjoittelin itse Kaisan ja Kertun kans. Siis tällä kertaa mukaan pääsi Foxi-kaksikko Kaisa & Kerttu. Sara meni Kertun kans Lapsi&koira kisaan ja jatkaa voiton kulkuaan eli voitti kisan. Huolimatta siitä, et Kertulle meni nakki väärään kurkuun ja oksenti  sen kehään. Joonalle kävi huonommin kun ei ollut koiraa joka olis pysynyt käsissä, joten kisa jäi väliin :(. Kaisa teki ensi esiintymisen kehässä pentuluokassa ja meni mallikkaasti, huomioon ottaen, et näyttelyhihna oli ensi kertaa kaulassa. Saaliina punainen nauha. Kerttu kävi vielä pyörähtämässä pienissä aikuisissa saaliina punainen nauha. Oli mätsärissä leo kasvattejanikin pari eli Rico, joka kävi verestämässä muistoja ja Pipsa teki ensi esiintymisen kehässä. Tuloksena molemmille siniset nauhat. Kyllä se vaan on niin et Ria saa esittää Pipsan ihan ite, kun kerta kulkee paremmin.
Et tällaista tällä kertaa.